Ajokokemuksia 2004 keväältä
Huhtikuussa pääsin sitten vihdoin radalle testaamaan talven aikana tehtyjä muutoksia (tosin ensin täytyi opetella pitämään pyörä kumipuoli alaspäin, kuten aina pitkän ajotauon jälkeen..). Kuten arvata saattaa, ei HRC:n (Georges Joben) klikkeriasetukset toimineet etuiskareissa ihan sellaisenaan... Johtuikohan "vähän" hitaammasta vauhdista vai mistä... Joka tapauksessa klikkereitä joutui pyörittelemään paljon aukipäin ja koko ajan alkoi etupää tuntumaan paremmalta (=pehmeämmältä). Lopulta täytyi palata jäykempään suuntaan, koska keula alkoi lyömään pohjaan turhan helposti. Verrattuna aikaisempiin kokemuksiin WP-keulan kanssa oli toiminta paljon parempaa ja käsiä vähemmän väsyttävää, mutta toivomisen varaa jäi edelleen. Säätämällä vaimennuksen pehmeäksi oli se hyvä ajaa pienemmissä pateissa, mutta vähänkin korkeammasta hypystä seurasi kova kolahdus iskarien pohjatessa. Öljymäärä oli jo "tapissa" eli öljyn pintaa kohottamalla ei enää voinut pohjaamiseen vaikuttaa. Jousetkin oli talvella vaihdettu reilusti jäykempiin, joten niiden liiasta pehmeydestäkään ei pohjaaminen voi johtua. Ratkaisuna voisi olla shimmityksen muokkaus vielä progressiivisemmaksi tai lisäilmatankkien (tunnetaan lontoonkielellä nimellä: "subtanks" tai "air tanks") tekeminen. Tai ehkäpä molemmat... Palataan aiheeseen myöhemmin.
Takaiskari tuntui jäykemmällä jousella toimivan aina vain paremmin. Taitaa Öhlinsin shimmitys olla aika kohdallaan. Säätöjen hienosäätöön täytyy vain uhrata aikaa.
Uudemman mallinen sylinteri ei tuntunut juuri tehoihin vaikuttavan, ainakaan "takapuolidynon" perusteella. Tehoa on edelleen keskikierroksilta ylöspäin aivan tarpeeksi (vai liikaakin, sillä se hukkuu usein sutimiseen). Aivan nollasta ei CR vieläkään hyökkää, eli ihan tyhjäkäynniltä ei voi mutkista lähteä. Konetta kasatessa päätin jättää "Torque Spacerin" pois ja se saattaa myös vaikuttaa vähän aivan alakierroksille...täytyy jossain vaiheessa laittaa se takaisin ja kokeilla, onko siitä oikeasti hyötyä. Keskialueen tehon ulostuloa rauhoittamaan päätin kokeilla sytytysennakon muutosta: käänsin virtapäätä aavistuksen verran vakiomerkistä myöhäisemmälle. Teoriassa tuon muutoksen pitäisi vaikuttaa keskialueen tehopiikkiä loiventavasti ja yläkierrosten venyvyyttä lisäävästi. Ja sitä se tuntui tekevän käytännössäkin. Keskialueella tehoa ei tullut enää niin rajusti ja pyörä tuntui hieman helpommalta ajaa. Yläkierrosten venyvyydestä taas on hyötyä, kun samalla vaihteella voi vetää pitempään.
Sarjacrossit
Toukokuun lopulla pääsin sitten mittaamaan CR:n vauhtia kilpailussa osallistumalla sarjacrosseihin, kuntoluokan lähtöön. Kisaa ennen oli syytä harjoitella vähän starttejakin, sillä edellisestä kisasta oli aikaa jo 10 vuotta. Parin harjoituslähdön kokemuksella sitten lähdettiin kisaan, ja ilmeisesti vähäisestä lähtöharjoittelusta johtuen missasin lähdön totaalisesti: puomin kaatuessa CR:ssä oli 4-vaihde päällä... Ei jaksanut edes CR500 lähteä nelosella, joten jäin puomille hetkeksi ihmettelemään, mihin ne muut meni... Lopulta sain pientä vaihdetta sisään ja pääsin takaa-ajoon. CR:n vauhti (=teho) riitti hyvin ohituksiin suorilla ja kun kuskin kuntokin kesti ajaa kilpaa maaliin saakka olin yllättäen luokan ensimmäisenä maalissa. No, kuntoluokan vauhti ei ole ihan SM-tasoa, mutta tuli ainakin todistettua, ettei harrastepyörän tarvitse uusinta vuosimallia olla, kyllä vanhemmallakin ehtii....
Seuraavaan sarjacrossiin menin tarkoituksena ottaa parempi lähtö (mikä ei varmaan olisi vaikeaa edellisen fiaskon jälkeen...) mutta toisin kävi. Rata oli lanattu kisaa varten ja harjoituksissa hyppyreistä pääsi entistä kovempaa ja korkeammalle. Eräässä kovavauhtisessa melkein tasaiselle heittävässä hyppyrissä löi CR:n etuiskarit pohjaan tosi rajusti. Ajoin kierroksen varovasti loppuun ja ihmettelin etupäästä kuuluvaa "kolinaa". Varikolla tutkittiin pyörää ja vika löytyi: t-kappaleiden välinen ohjausakseli oli poikki! Olihan tuuria mukana kun ei tullut CR:stä "chopperia"! Kisa meni siis muiden ajolinjoja katsellessa.
Hondassa ohjausakseli on alumiinia, joka on kyllä hyvä keveyden vuoksi, mutta kestävyys ei ole lähelläkään terästä. Emäputken akselia ei tietenkään edes myydä irrallisena, vaan ala-T-kappaleen kanssa, joten päätin teettää uuden ja paremman akselin, sorvauttamalla teräksestä. Painohan vähän lisääntyi taas, mutta kestävyys parani ja sehän on tärkeämpää tällaisessa osassa.
Uusi ohjausakseli kesti hyvin ja tarkoituksena oli jatkaa sarjacrossien ajamista. Seuraavaa kisaa ennen pyörää pestessä sattui silmiin outo "musta viiva" runkoputkessa moottorin etupuolella. Viiva paljastui murtumaksi joten seuraavakin sarjacrossi jäi sitten ajamatta. Tällaisia ongelmia tietysti seuraa, kun laittaa "liian suuren moottorin" jo valmiiksi heikohkoon runkoon ja kyllähän 11v. vanha runko saattaa muutenkin olla vähän väsynyt... Rungon vahvistamista muutamasta paikasta olin jo suunnitellut tehtäväksi seuraavan talven aikana, mutta nyt se tulikin ajankohtaiseksi heti. Motocross Action:ista löysin itse Roger deCoster:in kirjoittaman artikkelin '92-'93 CR-250 runkojen vahvistamisesta. DeCoster oli monta vuotta HRC:n palveluksessa kehittämässä crossipyöriä ja varmaan kirjoittaa asiaa. Artikkelin mukaan tehdaskuskien (mm. Jean-Michel Bayle) runkoja jouduttiin vahvistamaan tuolloin jo uutena. Artikkelissa kerrottiin myös HRC:n ohjeita (TOP SECRET!), miten runkoa pitäisi vahvistaa. Siispä maalit pois rungosta ja vahvikkeita leikkaamaan...